top of page

Aineeton arvo on uusi menestystekijä yrityksille

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut selvityksen aineettoman arvonluonnin tehostamiseksi Suomessa. Aineeton arvo on taloudelle yhtä tärkeää kuin aineellinen ja se tuleekin tunnistaa päätöksenteossa nykyistä selkeämmin. Esimerkiksi patentointi on yrityksille yksi tärkeä innovaatioiden kaupallistamisen väline. Vuoden 2017 alusta astuu voimaan eurooppalaisen patenttijärjestelmän uudistus. Uudistuksessa on kaksi osaa. Ensimmäinen mahdollistaa patenttisuojan saamisen voimaan kerralla kaikissa niissä EU-maissa, jotka ovat mukana uudistuksessa eli vähintään 13 maassa. Uudistuksen toinen osa tarkoittaa keskitetyn patenttituomioistuimen perustamista käsittelemään kaikkia eurooppapatentteja (sekä perinteisiä että uudistuksen myötä syntyviä yhtenäispatentteja) koskevia riitoja (Alkuperäislähde: EK).

Asiaa koskeva hallituksen esitys (HE 45/2015 vp).

Lakiasiaintoimisto Neuvonen Oy tarjoaa asiantuntevaa palvelua tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet (IPR) asioissa, kuten IPR sopimukset, lisensiointisopimukset, suunnittelusopimukset, tavaramerkki- ja mallioikeushakemukset.

bottom of page